fbpx

Kasvua maailmanluokan osaajilla

19.08.2022 | Pekka Bäck

Resursoi kansainvälisesti paljon nopeammin kuin kotimaassa

Intian toimipisteellämme on jatkuva ”haku päällä”, mikä tarkoittaa, että sopivien IT- ja teknologiaosaajien löytäminen ja resursointi voi olla hyvinkin nopeaa! Tietokannassamme on valmiiksi talentteja, jotka ovat halukkaita muuttamaan Suomeen ja joiden taustat on tarkistettu. Mitä harvinaisempaa osaajaprofiilia tavoitellaan, sitä enemmän rekrytointiin kuitenkin kannattaa varata aikaa.

Kotimaassa osaajapulan vuoksi resursointiin voi mennä kuukausia. Osaajien rekrytointi on aika aggressiivista eikä perinteisillä ilmoituksilla välttämättä saada yhteyttä ollenkaan esimerkiksi senioritalentteihin. Suorahaulla aika kuluu sopivan ehdokkaan etsimiseen ja hakijoiden houkutteluun. Eikä ole salaisuus, että rekrytoivan yrityksen tunnettuus ja brändi vaikuttavat suuresti rekrytointiprosessiin.

Kansainvälisillä markkinoilla yritykset taas ovat samalla kalkkiviivalla, poissulkien suurimmat pörssiyhtiöt. Vaikka irtisanomisajat ovat samankaltaisia, kandidaatit Intiassa ovat useammin “vapailla markkinoilla” tai irtisanomisajan loppuvaiheessa, koska luotto työpaikan saamiseen on kova.

Kansainvälisen resursoinnin ratkaisut

ICT DIRECT resursoi osaajia yritysten tarpeisiin avaimet käteen -periaatteella. Osaajia löytyy yrityksen palkkalistoille, ulkoistettuna sekä etä- ja lähitöihin, yrityksen tarpeista riippuen. 

Tarjoamme seuraavia kansainvälisen resursoinnin palveluja

  • Kansainvälinen rekrytointi eli työntekijän palkkaaminen yrityksen omalle palkkalistalle,
  • Osaajan resursointi lähityöhön ulkoistamalla ICT DIRECTin kautta tai
  • Osaajan resursointi 100% etätyönä ulkomailla ICT DIRECTin kautta.

Ota yhteyttä, niin kartoitamme teille sopivimman ratkaisun!

Migrin pikakaistalla työnhakijan oleskelulupa 14 päivässä

Migrin pikakaista mahdollistaa työnhakijan oleskeluluvan saamisen 14 päivässä. Hakuprosessi on uudistettu ja täysin digitaalinen. Pikakaistalle pääsee myös osaajan perhe, mikäli oleskelulupa haetaan kaikille samassa hakemuksessa. Näin uusi työntekijä ja perhe pääsevät samaan aikaan tutustumaan uuteen kotimaahansa.

ICT DIRECT on tällä hetkellä mukana Business Finlandin Talent Lead Generation -kampanjassa etsimässä osaajia yli 20 suomalaisyritykselle.

Terveisiä Mumbain toimistolta

Meidän, niin kuin monen muunkin yrityksen toiminta on viimeisen kahden vuoden aikana digitalisoitunut merkittävästi. Vaikka työnteko ja palaverit hoituvat kätevästi, lähes kokonaan etäyhteyksien avulla, ei mikään voita jälleennäkemisen riemua!

Niin tälläkin kertaa, kun matkustin vierailemaan Intian toimipisteellemme. Monsuunikauden vesisateiden lisäksi ihmetystä herätti liikenne, joka tuntuu kuitenkin olevan kaikessa kaaosmaisuudessaan hallittua ja sujuvaa. Toimistomme sijaitsee Mumbaissa, väkiluvultaan yli 20 miljoonan ihmisen kaupungissa, suositulla alueella paikallisten IT-alan suuryritysten ja Start-Uppien joukossa. Näin pohjoismaalaisen silmissä säpinää ja ihmisiä on huomattavasti enemmän kuin mihin on totuttu – metrien pituiset työpöydät tarjoavat työtilaa kokonaisille tiimeille tai jopa usealle tiimille, jotka tekevät etätöitä täältä esimerkiksi Yhdysvaltoihin.

Tällä hetkellä ICT DIRECTin toimistolla, kahden pitkän pöydän ääressä ahertaa kymmenkunta työntekijää, jotka toimivat kontakteina paikalliselle osaajamarkkinalle – löytääkseen parhaat talentit asiakkaillemme!

ICT DIRECT toimisto sijaitsee Mombain kansainvälisen lentokentän tuntumassa – Andheri East

Lue lisää aiheesta

Pikakaista osaajien nopeaan ja helppoon kansainväliseen rekrytointiin

Kansainvälinen IT & tech -rekrytointi: riskit ja 3 vinkkiä niiden välttämiseen 

Kirjoittajasta
Pekka Bäck
Customer Success Manager & Country Lead Sweden